Kaivinkoneiden aika
Joo ei, täällä ei ole mitään nähtävää. Eikä ihan vähään aikaan varmaan ole tulossakaan.
Taloyhtiömme on kaivinkoneiden saartama. Joku saattoi jo kuvastakin sen arvata, kosteusremontti se on täällä vallallaan. Eikä ihan pieni remontti olekaan.
Julkisivut menevät uusiksi ja seinät revitään auki myös sisäpuolelta. Ikkunat vaihdetaan, seinänvierustat kaivetaan ulkopuolelta kivijalkaa myöten auki ja sisältä desinfioidaan lattialistojen alta seinän ja lattian liitoskohdat. Terassi ja ulkovarasto ovat jo saaneet kyytiä, istutuksista puhumattakaan. Ihana omppupuuni onneksi sai jäädä juurilleen, siitä luopuminen olisi jo tehnytkin liian kipeää.
Ja tätä pitäisi vielä kestää vuoden loppuun saakka, puolitoista kuukautta tätä onkin jo eletty. Voitte vaan kuvitella pyöriikö päässäni mitään muuta kuin tämä remontti?! Ja remonttikustannukset tietysti tulevat asukkaiden maksettavaksi. 46000 euroa on arvioitu tämän tulevan meille maksamaan. Ja tämä on siis asuntokohtainen hinta! Ihan noin paljon ei kyllä löydy villasukanvarresta… Asunnon myyjälläkin vastuu on vain kaksi vuotta ja me on asuttu täällä kaksi ja puoli vuotta. Elämä ei todellakaan ole aina reilua.
Koska asuntomme julkisivu saa uuden ilmeen, pistin sitten bloginikin ulkoasun uusiksi. Haamuilua saattaa esiintyä sivumuokkauksista johtuen, mutta ei kannata turhaan tänne klikkailla. Jos ja kun tältä vitutukseltani jaksan, yritän neuloa jotain valmiiksikin, että tämä olisi jatkossakin olevinaan neuleblogi.

Tamperelainen, alta kolmekymppinen lankahamsteri, jonka kaapit pursuilee lankaa. Rivitalossa asustelen, työkseni huristelen ompelukoneella ja vapaa-ajalla kilkuttelen puikkoja sohvannurkassa.